perjantai 30. heinäkuuta 2010

Möö

Napilla on kyllä varmaan aika tukala olo, kun tässä helteessä sen piti pukea housutkin vielä päälle. Napilla alkoi juoksut ja se ei kyllä innostunut asiasta yhtään.



Jahas. Taas nämä pöksyt.


Se tarkoittaa etten pääse kolmeen viikkon koirapuistoon. Määäääää.

tiistai 27. heinäkuuta 2010

Yllätys!

Penni osallistui viime viikonloppuna ensimmäiseen koiranäyttelyynsä, joka pidettiin Hämeenkoskella Lahden lähistöllä. Kyseessä oli griffonyhdistyksen 40-juhlavuotis Open Show. Näyttelyreissu oli meidän koko porukan ensimmäinen ja Nappi oli tietysti seuraneitinä mukana. Penni järjesti suuryllätyksen olemalla ROP pentu ja BIS2 pentu! Olimmepas me ihmeissämme ja ylpeitä Pennistä. Penni ei ollut millänsäkään menestyksestään ja aika lunkisti loikki kehässä vaadittavat ympyrät ja kolmiot. Nimenomaan loikki sellaista varsahyppelyä. Pöydällä se taas aristeli aikalailla, joten kotiläksynä ensi näyttelyyn saakka on pöytäharjoittelua ja kävelyä. Mutta ilmeisesti Penni on oikein lupaava pikku tyttö, vaikkakin sen korvia ihmeteltiin ja ihasteltiin kehän laidalla. Näyttelyarvostelun mukaan ne olivat hieman ilmavat....Penni oli kuulemma myös vähän laiha, joten se saa nyt sitten tästä lähtien isomman ruoka-annoksen. Muutos, johon Pennillä ei varmasti ole mitään vastaansanomista. Reissu sujui siis mallikkaasti ja meillä oli oikein mukavaa. Oli mahtava nähdä niin monta petit brabanconia omistajineen yhtä aikaa.



Penni ja palkinnot. Palkintokuvassa ei vissiin kuulu istua ruusukkeen päällä ja suoraan lautasen edessä...



Paljon parempi.

Automatkakaan eivät tuottaneet suuria ongelmia. Menomatkalla oli sopivan viileää ja lähdimme seitsemän tunnin taipaleelle vasta iltapäivällä, joten minimaalinen ilmastoimaton corsamme ei ylikuumentunut missään vaiheessa. Näyttelypäivänä sää oli aika ideaali koirien kannalta, mutta itselle tuli hiukan vilu. Mutta parempi näin. Paluumatkan otimme lomailun kannalta ja vierailimme monissa kaupungeissa matkan varrella. Sää oli sitten päinvastainen muihin päiviin verrattuna ja hermoilin etenkin Napin hyvinvoinnin vuoksi. Kävimmekin uimassa puolessa välin matkaa. Dippasin molemmat koirat veteen ja pitelin niitä pinnalla. Molemmat heti ottivat koirauintiliikkeensä käyttöön ja tuntuivat nauttivan viilennyksestä.



Roadside ruokatauko.

Näyttelykärpänen puraisi ja kovaa ja seuraavaan näyttelyyn ollaan jo ilmoittauduttu. Mietin tuossa, että pitäisikö Nappiakin käyttää jossakin mätsärissä...

sunnuntai 18. heinäkuuta 2010

Huh!

Nyt voisi huokaista että huh hellettä. On ollut jo monta viikkoa erittäin lämmintä ja kyllähän se näiden sivuprofiililtaan rajoittuneiden rotujen (oletteko tällaista termiä aiemmin kuulleet ; ) ) kanssa on aikamoista meininkiä. Lenkit pitää ajoittaa illalle ja Napilla on vielä ilta kymmenenkin aikaan aika kuuma. Taitaa kertyä noita lomakiloja siis itse kullekin. Mutta muutoin lämmöstä on kyllä nautittu, en valita!
Penni on kyllä supernopean pinkojakoiran lisäksi ehdottomasti sylikoira. Se aina tunkee mahdollisimman lähelle ja istua nököttää sylissä pitkiä aikoja tyytyväisenä. Se nauttii rapsuttelusta ja silittelystä ja kääntää aina uuden puolen rapsutettavaksi silmät raukeana puolitangossa. Kyllä se koirien kanssa sohvalla völläily stressintäyteisen työpäivän päätteeksi kummasti rauhoittaa ja saa hyvälle mielelle.

sunnuntai 11. heinäkuuta 2010

Humputtelua taas

Noniiiin, kv-koiranäyttelyviikonloppu on takana ja toisin kuin sadat muut koiraharrastajat, me osallistuimme siihen ainoastaan puolen tunnin shoppailukierroksen ajan. Hiukan nolo homma, mutta tähän sattui päällekäin järjestämämme suurehkot juhlat, joten pääsimme paikan päälle vasta sunnuntaina puolen päivän jälkeen ja tietysti mopsi- ja griffonkehät olivat jo ohi. Omia koiriamme emme olleet edes ilmoittaneet näyttelyyn. Mutta turha reissu se ei ollut ollenkaan, mukaan lähti ensimmäinen griffonaiheinen käytännöllinen esine. Ja samanlainen mopsiaiheinen, kun siinä sai alennuksen kun osti kaksi ja ne olivat niin söpöjä ja...Noh, eipä lähdetä taas tälle linjalle. Lisäksi ostin koirille kesän ensimmäiset kunnon herkkuluut, tällä kertaa sian sorkkia. Kylläpä ne nauttivatkin niistä.



Koiria aluksi itseasiassa jännitti suuret luut ja Pennin pitikin vähän puhutella luuta aluksi.







Huonoja uutisiakin meillä on. Pikkuveljeni joka oli maanmainio ja innokas luottokoiravahtimme lähtee armeijaan. Puoli vuotta ilman takuuvarmaa koiravahtia ! ! ! Oh no. Noh tämä oli jo tiedossa, joten tilanteeseen on vain sopeuduttava. Voisimme muutenkin 5-7 päivän mahdollisille reissuille harkita jotakin koirahoitolaa. Pienet kodinomaiset hoitolat ovat varmasti vallan hyviä hoitopaikkoja ja nyt kun koirilla on toisistaan aina seuraa ja turvaa, ei niihin laittaminen tunnu lainkaan hullummalta vaihtoehdolta. Ja ihan kuin meillä usein yhteisiä reissuja olisikaan, huoh.

keskiviikko 7. heinäkuuta 2010

Mopsiroin....mopsitavaraa

Minulla on pieni pahe, tai sitä voisi kutsua jonkinlaiseksi pakkomielteeksikin. Aina kun jossakin on myynnissä mopsiaiheista ihanmitätahansasälää, minun on pakko ostaa kyseinen tuote. No yhden kerran jätin kyllä ostamatta sellaisen ison läpimitaltaan 50 cm mopsikellon, minulla kun on jo pienempi mopsikello. Niin ja toisen kerran vastaan tuli erittäin ruma mopsikynttilä ja se jäi myös hyllyyn. Hrrr saan vieläkin siitä kynttilästä vilunväreitä...Tässäpä vähän uusimpia hankintojani.

Jonkin sortin varoituskyltti vartioivasta mopsista. Noh tässä kyltissä on kyllä iso asiavirhe. Nappikin on varmaan samaa mieltä, että mopsin aktiivinen päivystysaika 24 tunnin sijaan on enemmänkin 4 tuntia.

Sain tämän kortin syntymäpäivänäni ja se on minusta erittäin sympaattinen. Sen voisi vaikka kehystää.

Tässä aikaisemmin mainitsemani kello.

Lisäksi minulla on kymmeniä mopsikortteja, mopsilompakko, sellainen matkalaukkuun laitettava osoitejuttu, joka on mopsin mallinen (??!! olipa hankala keksiä sille nimeke), mopsiavaimenperä, mopsipaita, mopsikangaskassi ja erilaisia mopsitarroja. Olen kuullut sellaisista hurmaavista punaisista mopsikumisaappaista, jotka aion jostakin metsästää itselleni. Kokoelmani on kuitenkin aika minimaalinen verrattuna monen muun mopsiharrastajan aarteisiin. Jotenkin tällaiseen hullutteluun vaan ajautuu. Mitäs griffontavaraa minulla on? Yksi tarra. Pakko löytää kesän näyttelyistä jotakin griffonkuvalla!

torstai 1. heinäkuuta 2010

Juhannus meni meillä oikein mukavasti ja oli ihana kerrankin nauttia helteestä juhannusaattona. Penni kävi jo aika pitkällä meressä kastautumassa ja Nappikin tuntui vihdoin käsittävän, että vedessä seisominen viilentää mukavasti. Seuraavana päivänä pakkasimme auton ajoissa ja lähdimme huristelemaan kolmen tunnin matkan toiselle mökille. Penni voi pahoin autossa, mutta helpotusta saatiin sillä, että se otettiin pois matkustusboksista omaan sänkyyn nukkumaan takapenkille. En tiedä onko tässä mitään perää, mutta matkustusboksilla tuntuu olevan huonoa oloa aiheuttava vaikutus. Voisiko se olla psyykkistä? Mökkeily tuntui väsyttävän koiria aika lailla ja juhannuspäivän lähentyessä loppuaan alkoi olla jo aika rauhallista menoa.




Kuvasaldo ja -laatu juhannusaatolta jäi sitten tämänkaltaiseksi. Tarkoitushan oli kuvata ja paljon, mutta tyypilliseen tapaani, kamera pysyi laukussaan lähes koko ajan.


Napilla kyllä riitti seuraavana päivänä puuhaa mökkinaapurien koirille uhitellessa. Ei taaskaan tontin rajat ollut tuttu käsite koirille, ja miten edes olisikaan ollut. Jatkuvasti toinen tai molemmat olivat naapurin pystykorvan häkillä ihmettelemässä. Ja Nappi tietysti vähän kertomassa totuuksia. Niinpä ne piti ihan laittaa kiinni Ehkäpä myös tapakasvatuksessa taas tuli aukkokohtia esille. Huoh.


Nappi keskustelee pystykorvan kanssa.


Odotapas...


...niin se tulee ihan kuonotusten kertomaan asiansa. Jos pääsisi.